E L Ä I M E T
                                               L Ö Y T Ö E L Ä I M E T
Löytöeläinkotiin löytöeläiminä saapuneita eläimiä säilytetään 15 vuorokautta, jona aikana
EHY pyrkii  löytämään ko. eläimen omistajan mm. ilmoittamalla eläimestä kotisivuillaan ja muualla verkossa
sekä lisäksi laittaen ilmoituksen Karkulaiset.fi-palveluun. Kun ko. aika täyttyy, siirtyy eläin EHY ry:n
omistukseen. Tämän jälkeen EHY pyrkii aktiivisesti etsimään eläimelle uuden kodin.


Omistajan löytyessä ennen kuin 15 vrk on kulunut, omistaja on velvollinen maksamaan hoitopäivämaksut sekä mahdolliset matkakustannukset.

Mahdolliset eläinlääkärikulut kaupunki perii suoraan omistajalta.

Omistajan on ilmoitettava henkilötietonsa ennen eläimen luovuttamista.

EHY ry:n omistuksessa olevat kissat/koirat luovutetaan uuteen kotiin
steriloituna/kastroituna, rokotettuna sekä loishäädettynä.

Myös leikkauksen jälkeisen toipilasajan eläin on hoidossa eläinkodilla ja näin
ollen lähtee uuteen kotiin nauttimaan elämästään täysin toipuneena!

Luovutusmaksu eläimistä muodostuu eläinlääkärikuluista.

EHY ry vastaa muista syntyneistä kuluista.

***************************************************************
                                               K O D I N VA I H T A J A T
EHY ry vastanottaa myös parhaan kykynsä mukaisesti kodinvaihtajaeläimiä,
yrittäen hakea niille aktiivisesti uutta kotia!
EHY ilmoittaa kahdenlaisista kodinvaihtajaeläimistä:
- kodinvaihtajat, joista eläimen nykyinen omistaja lähettää tiedot eläimestä/eläimistä omien yhteystietojensa kera, tällöin eläin/eläimet ovat omistajansa hoiteissa ja tietoa saa ainoastaan omistajalta (omistajan yhteystieto näkyvillä)
- kodinvaihtajat joista eläimen entinen omistaja on tehnyt luovutussopimuksen EHY ry:lle, tietoa saa ainoastaan EHY ry:ltä
e-mail: ehy(at)ehy.fi tai gsm 044-292 7223

***************************************************************
Monien löytöeläinten omistaja on löytynyt muutaman tunnin sisällä eläimen löytymisestä.
Näiden eläinten tietoja emme julkaise sivustoillamme!
***************************************************************

Huostaanotetuista eläimistä emme anna tietoja muille kuin viranomaisille !





© EHY ry 2010